Tiina kiinnostui ihmisten ravitsemuksesta koirien ja kissojen ravitsemuksen kautta
Tiina Haverinen, 31, Pohjois-Karjalasta, Valtimolta on kevään uusia innokkaita opiskelijoitamme Suomen Terveysopisto Saluksessa. Hänen perheeseensä kuuluu puoliso ja kolme koiraa. Tiina on tehnyt monipuolisesti työtä eläinten parissa viimeiset 15 vuotta toimien hevostenhoitajana, maatalouslomittajana ja klinikkaeläinhoitajana. Juuri eläintenkouluttajaksi valmistunut Tiina toimii tällä hetkellä kissojen ja koirien ravintoterapeuttina ja aloittelee koulutuspalvelujen tarjoamista. Harrastuksikseen hän mainitsee uuden oppimisen, lukemisen, luonnossa liikkumisen, metsästyksen, joogan, meditaation ja sarjojen katselun.
Tiinaa on aina kiinnostanut terveys ja kokonaisval-tainen hyvinvointi. Viime aikoina pääpaino on ollut eläinpuolella, mutta mitä enemmän hän on perehtynyt koirien ja kissojen ravitsemukseen, sitä enemmän hän on huomannut myös tiettyjä samankaltaisia lainalaisuuksia eläinten ja ihmisten ravitsemuksessa. Tämä on sytyttänyt innon laajentaa ja syventää osaamista. ”Haluan myös syventyä oireiden juurisyihin, enkä vain liimata laastaria esimerkiksi pelkästään lääkkeellisesti oireiden päälle”, kertoo Tiina.
Saluksen ensimmäinen kurssi, ALO-kurssi oli Tiinasta äärimmäisen mielenkiintoinen ja innostusta herättävä ja siitä tuli jano oppia lisää. Opetuksessa hän pitää siitä, että Saluksessa on perehdytty aiheeseen pintaa syvemmältä jo vuosikymmeniä ja uskalletaan opettaa muutakin kuin virallisiin ravitsemus- ja terveyssuosituksiin pohjautuvaa tietoa. ALO-kurssin ilmapiiriä Tiina kehuu hyväksi, kiireettömäksi ja kurssilla oli hänen mielestään helppo kysyä kysymyksiä.
Tulevaisuudessa Tiina haluaisi jakaa terveyden ilosanomaa, ohjata ihmisiä ”oikeaan suuntaan” ja jakaa Saluksesta saatuja oppia. Hän pitää myös mahdollisena, että hän ohjaa tulevaisuudessa eläinten lisäksi myös ihmisten ravitsemusta ja pitää aiheesta luentoja.
Kysyttäessä Tiinalta, että kenelle hän suosittelisi opintoja Saluksessa, hän vastaa: ”Suosittelen opintoja Saluksessa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ravitsemuksesta ja kokonaisvaltaisesta terveydestä, sekä ihmisen kehon toiminnoista syvällisellä tasolla. Ajattelen, ettei opintoihin osallistuminen edellytä tämän alan työn tekemistä, jos ei niin halua, vaan tästä saa myös kattavan tietotaidon oman ja esim. läheisten terveyden parantamiseen.”