Saluksessa voit opiskella myös kesällä. Moni onkin näin tehnyt, sillä kesällä opiskelu todella kannattaa ja perusopinnot nopeuttavat opiskelijan opintoja tulevana syksynä.
Kesän peruskursseihin kuuluu aloituskurssi, jossa on kaksi inspiroivaa ja innostavaa lähiopetuspäivää (ALO 6.-7.6.2020). Sen jälkeen voit suorittaa omassa tahdissa kesän aikana kaksi etäkurssia, jotka käsittelevät laajemmin ravintoterapian teoriaa sekä käytäntöä ja jatkaa siitä uusille lähiopetuskursseille syksyllä. Saat kaikkiin näihin kursseihin kattavan kurssimateriaalin, josta sinulle on hyötyä pitkäksi aikaa, opiskelet sitten omaksi iloksi tai haaveammattiisi ravitsemuksen parissa.
Jos koronaepidemian rajoitukset ovat vielä voimassa, meillä on tarjota verkkokoulutusmahdollisuus korvaamaan lähiopetus.
Ravintoterapeutin opintojen aloittaminen
Opiskelu kesällä ja ravitsemusterapia sekä ravintoterapia ovat saluslaisille lähellä sydäntä
Saluksessa niin ravintoneuvojan kuin ravintoterapeutinkin opinnot alkavat aloituskurssilta, eli ravintoterapian peruskurssilta (ALO). Tällä kurssilla käydään läpi kattavasti monipuolisia aiheita ravintoterapiaan liittyen.
Aiheina ovat muun muassa Suomen tämän hetkinen terveystilanne, elintasosairaudet ja niiden vaikutukset. Käymme läpi myös suomalaisten ravitsemustilannetta sekä siihen liittyviä ravitsemusvirheitä ja niiden yhteyttä sairastuvuuteen.
Tärkeimpiin aiheisiin kuuluu myös terveellisen ja terapeuttisen ravitsemuksen perusteet sekä aterioiden koostamisen periaatteet. Tarkastelemme samalla virallisia ravintosuosituksia, unohtamatta ravinnon lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia ihmiskehoon. Myös pääravintoaineiden tehtävät ja hivenravintoaineiden erityismerkitys käydään läpi.
Muita tärkeitä teemoja näiden lähiopetuspäivien aikana ovat:
- Erilaisia terapeuttisia ruokavaliojärjestelmiä ja niiden käyttö
- Kansainvälisessä luontaislääketieteellisessä hoitotyössä omaksutut ravintoterapeuttiset periaatteet ja käsitteet: tuoreravintoentsyymien merkitys, ruokien laatuluokitus (prof. Kollathin mukaan), happo-emästasapaino, antioksidantit, fytokemikaalit, eikosanoidit, ruokien yhdistelysääntö, vuorokausirytmi ja välipalakysymys, limaa muodostavien ruokien teoria, lehmänmaidon sopivuus ihmisravinnoksi ja mahdolliset haitat, glykemiaindeksin sekä glykeemisen kuorman merkitys, rasvojen laatukysymys, paaston ja detoksikaation merkitys, paksusuolen toiminnan erityismerkitys.
Saluksen ravintoterapeutin perusopintojen tavoite on, että opiskelija oppii tuntemaan Suomen terveys- ja sairaustilanteen ja ymmärtää niiden vaikutukset ihmiseen sekä ympäristöön. Opiskelijalle tulee tutuksi suomalaisten ravitsemustottumukset ja ravitsemusvirheet sekä niiden terveysvaikutukset. Samalla hän hallitsee terveellisen ravitsemuksen ja ravintoterapian perusteet sekä ymmärtää niiden roolin terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa. Opiskelija tuntee myös viralliset ravitsemussuositukset Suomessa, mutta muistaa samalla kansainvälisessä hoitokäytännössä kauan sovellettujen ravitsemusohjelmien erityisominaisuudet.
Ravintoterapian perusopinnot
Ravintoterapian peruskurssin jälkeen ravintoterapian perusopinnot jatkuvat Saluksessa kahden eri etäkurssin parissa. Nämä kurssit voi suorittaa oman aikataulun mukaan, mikä on varsinkin kesäisin erityisen mukavaa.
Ensimmäinen kurssi (ravintoterapian perusteet 1 – RTP1) käsittelee tarkemmin kotimaisia ja kansainvälisiä mielenkiintoisia ruokavaliotutkimuksia. Aineisto pureutuu ravitsemuksen ja terveyden väliseen yhteyteen nimenomaan tutkimusten valossa. Saat tarkempaa tietoa jalostettujen hiilihydraattien, runsaan rasvan, proteiinien ja suolan vaikutuksista terveyteen sekä ymmärrät mikä yhteys tuoreravinnolla on terveyteemme. Etäkurssin materiaalissa käydään läpi myös:
- yleisimmät ravitsemusvirheet ja niiden lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutukset ovat
- lehmänmaidon vaikutukset ihmisen elimistöön
- mitä tarkoitetaan elimistön kuonaantumisella ja puutostilojen korjaamisella
Toisella kurssilla (ravintoterapian perusteet 2 – RTP2) opitaan tuntemaan syvällisemmin kotimaiset ja kansainvälisesti tunnetut terapiaruokavaliot sekä viranomaissuositukset. Pohdimme ja arvioimme näiden vaihtoehtojen vahvuuksia ja kehityskohteita. Tavoitteena on, että opiskelija pystyy perustellusti laatimaan terveellisen yksilöllisen ruokavalion yleissuositukset. Tämän etäkurssin materiaalissa käydään muun muassa seuraavia kansainvälisesti tunnettuja terveys- ja terapiaruokavalioita:
- Historialliset ravintosuuntaukset kuten ayurveda, kiinalainen lääketiede, makrobiotiikka ja Kreikan antiikin lääketiede
- Eurooppalaiset ravintosuuntaukset kuten Bircher-Benner, vegaani ja Waerland
- Amerikkalaiset ruokavalio-ohjelmat kuten Atkins, elävä ravinto, Painonvartijat jne. Hiilihydraattirajoitteiset dieetit kuten (Bernstein, ENE, fat flush jne.)
- Viralliset ravintosuositukset: aasialainen ja amerikkalainen sekä Harwardin ruokapyramidi, suomalaiset ravitsemussuositukset, välimeren ruokapyramidi
Ilmoittautuminen ja lisätietoja
Aloita siis ravintoterapiaopintosi jo tänä kesänä ja ilmoittaudu perusopintojen pariin
- ravintoterapian peruskurssilta (ALO) lähiopetus 6.-7.6.2020
- ravintoterapian perusteet (1 – RTP1) etäkurssi
- ravintoterapian perusteet (2 – RTP2) etäkurssi
Heräsikö sinulle kysymyksiä kursseista? Soita meidän opintotoimistoomme 0504397214 (ti, to, pe klo 13-15) tai lähetä sähköpostia osoitteeseen opisto@terveysopisto.fi. Voit myös lukea lisää ilmoittautumisesta täältä ->>